keskiviikko, 17. maaliskuu 2010

Vuoden 2009 päivitystä

Vuosi 2009 oli meille hoppuinen. Tein niin montaa asiaa yhtä aikaa, että blogin päivitys jäi.

Meidän hauska Hollolassa asuminen päättyi toukokuussa, ainakin toistaiseksi.. ;o) Kannettiin omaisuus väliaikaisesti Hyvinkäälle. Kiitos Lahden seudun kaiffoille hauskasta seurasta ja hyvistä treeneistä!  =o)

Loppuvuosi kului arkisten asioiden lomassa metsässä paljon taaperrellen, milloin jäljestäen, hakuillen, esineitä etsien isoista ja pienistä ruuduista ja muuten vaan lenkkeillen.

Brien kanssa ratkaistiin pk jäljen kakkosluokka läpi, mutta kun kolmosluokan kisoihin pääsy oli niin vaikeaa, aloitettiin kisaaminen etsintäkokeessa. Ensi kesänä jatketaan kakkosluokasta..

Sydney läpäisi BH kokeen ja keskittyi pääasiassa jäljestykseen ja etsintäkokeen osa-alueiden harjoitteluun. Toki hieman tokotettiinkin. Näyttelykehissä pyörähdettiin sen verran, että saatiin kolme kertaa SERT, huippuna Mikkelin kansainvälisen näyttelyn SERT:in lisäksi ROP JA CACIB.

Remy nuuski jälkiä ja treenasi tokoa. Kisaaminen aloitettiin kummassakin lajissa, niistä on hyvä mieli jatkaa alkaneella vuodella. Näyttelyistä parhaimpana muistona on PMV-näyttelyn PU2 ja CACIB sekä Mikkelin KV-näyttelyn VSP CACIB!

Noddy vietti iloisella mielellä eläkeläispäiviä osallistuen kaikkiin treeneihin ja pyörähtäen nuorempien matkassa näyttelykehissä. Kehämuistoina kymmenestä näyttelystä kymmenen kertaa ROP-veteraani ja neljässä näyttelyssä lisäksi ROP! =o) Huippuina Porvoon näyttelyn BIS veteraani ja RYP4 sekä Karkkilan näyttelyn BIS4 veteraani ja RYP2! Noddy oli myös PMV-09-näyttelyn ROP veteraani ja PN2 Maccabee Angel’s Kiss-tyttärensä ollessa ROP ja RYP3!

LÄMMIN KIITOS KAIKILLE MACCABEE-KASVATTIENI OMISTAJILLE AKTIIVISUUDESTA KOIRAURHEILUN SARALLA VUODELLA 2009! =o))   

ERINOMAISTA PÄIVÄNPIRISTETTÄ KUULLA KUULUMISISTANNE! KIITOS NIISTÄ!!


Tässä pieni kooste harrastuksissaan kilpailutantereelle suunnanneista Maccabee-koirista vuodella 2009:

TOKO:

M. Flip Flop’N Fly ‘Danny’ aloitti tokouransa  yksitoistakuisena ykköstuloksella siirtyen AVO-luokkaan.

Ruotsissa asuva M. Divine Melody ‘Bell’ ohjaajanaan Martina Bejram saivat tokon ykkösluokasta ykköstuloksen ja siirron kakkosluokkaan.

M. Highway Song ’Zilla’ kisasi VOI-luokassa Mira Kaakkomäen ohjastamana.

M. Sennet Of Joy ‘Hupi’ EVL-luokassa Johanna Marttisen ohjaamana.

M. She Bangs ’Helga’ läpäisi ensimmäisellä kisaamalla ALO-luokan pistein 199 Carina Frönäsin ohjastamana.

M. Sound Of Soul ‘Tico’ siirtyi yhdellä kisalla AVO-luokkaan ohjaajanaan Reijo Jaakkola.
 
Kimppakoira Wescot Wild Guess ‘Kess’ kisasi EVL-luokassa ohjaajansa Tiina Nuttusen kanssa.

Upeasti TVA-arvon ansaitsivat:

FIN TVA M. Happy New Yorker ‘Onni’ Julia Pitkärannan ohjaamana.

FIN TVA M. High Chaparral ‘Vega’ Kaisa-Leena Kotamiehen ohjastamana.

DK TVA M. Huckleberry Finn ’Yatzy’ ohjaajanaan Marianne Jensen, Tanska.

HUGE CONGRATS!! SOOOO WELL DONE!!



AGILITY:

M. A Busy Miss Me ‘Vida’ ohjaajanaan Mathias Forss ansaiten heti toiselta kisaradalta LUVA:n.

M. Attitude Duden ‘Buddy’ ohjaajanaan Henrietta Malinen, siirto kakkosluokkaan.

M. High Chaparral ‘Vega’ ohjaajanaan Kaisa-Leena Kotamies, siirto kakkosluokkaan.

M. Happy New Yorker ‘Onni’ ohjaajanaan Santtu Stenberg, siirto kakkosluokasta kolmosluokkaan.

M. Scott’s Ventura ‘Toivo’  ohjaajanaan Kaisa-Leena Kotamies, siirto kolmosiin.

M. Sole On Terrain ‘Alex’ ohjaajanaan Leena Mikkola.


BH-kokeen suorittivat:

M. Sound Of  Soul ‘Tico’ ohjaajana Reijo Jaakkola.


PALVELUSKOIRAKOKEET:

 M. High Chaparral ‘Vega’ ohjaajanaan Kaisa-Leena Kotamies palveluskoirajäljen voittajaluokasta tunnus JK3, vain yksi ykköstulos vaille KVA-titteli.

M. Highway Song ’Zilla’ PK-jäljen voittajaluokassa ohjaajanaan Mira Kaakkomäki.

Wescot Wild Guess ‘Kess’ saavutti HK1-tunnuksen ohjaajansa Tiina Nuttusen kanssa.



Näyttelymenestys vuodelta 2009:

Rotukehässä esiintymisen aloittivat juniori-Maccabeet:

Italiassa asuva M. Fabolous Kiss ‘Blenda’ ERI JUK1
M. Faith In U ‘Nala’ EH NUK3
M. Faster N Curious ’Tomppa’ ERI PU2 SERT
M. Flirt With Fire ’Dott’  JV-09 sert, PK-tapahtuman BIS pentu  
M. Fire In Me ’Jerry’   PU3 vasert
M. Tiny Toons ’Bitti’ 3 x ROP-pentu kp, V-09-näyttelyn JUK4
M. Tip Toe Dance ’Salsa’ PN2 VASERT
M. Tale To Tell ’Jidi’ Turun KV-näyttelyn  ERI JUK1
M. Twice As Nice ’Mosku’ PU1-pentu.

Jo kokeneemmat näyttelykehässä esiintyjät:

Maccabee Angel’s Kiss ‘Juni’ esittäjänään Anna Dumell
 viidestä näyttelystä 4 kertaa ROP. Huippuina Salon näyttelyn BIS, Helsingin näyttelyn BIS2, Helsingin voittajanäyttelyn PN2 CACIB ja Pohjoismaiden voittajanäyttelyn RYP3 ja titteli PMV-09.

Grand old lady M. Billberry Cream ‘Nana’ oli Hanna Helmisen esittämänä Jyväskylän kansainvälisen näyttelyn ROP-vet ja SBCAK ry:n erikoisnäyttelyn BIS vet. Nana ansaitsi myös arvon DK MVA ollessaan ROP Tanskan Vejenissä, myös seuraavan päivän Vejenin näyttelyn menestyksenä Nanalle VSP.

Ruotsissa asuva M. Divine Melody  ‘Bell’ ja Martina Bejramin huippuhetkiä olivat Juniorivoittajatitteli Tanskan Sorön näyttelystä, KBHV-09-titteli, sekä NOV-09-titteli. Bell tarvitsee enää yhden sertin Tanskasta DK MVA-tittelin täyttymystä varten ja yhden CACIB:n ollakseen C.I.B.

M High Chaparral ‘Vega’ huippuina menneeltä vuodelta V-09-näyttelyn titteli, PK-tapahtuman BIS käyttökoira, ROP ja CACIB, Ruotsin Österbybrukissa ROP ja RYP3, jonka myötä Vegasta CIB!

M. Highway Song ‘Zilla’ sijoituksena Tervakosken KV-näyttelyn käyttöluokan voitto.

M. She Bangs ‘Helga’ vuoden aikana 4 x sert, joten FIN MVA-titteliin vaadittavat kolme serttiä ovat nyt “kasassa”. Huippuna Helgan näyttelyvuodelta Kokkolan kansainvälisen näyttelyn SERT:in lisäksi CACIB.

M. Sound of Soul ‘Tico’ tärkeimpänä saavutuksina 3 x SERT, vuoden 2008 kolmeen serttiin lisänä, joten myös Ticolla FIN MVA-titteliä varten “sertit kasassa”.

M. Scott’s Ventura 'Toivo' VSP CACIB Ruotsin Österbybruk.

M. Amazing Graze ‘Pamir’ ROP CACIB Ruotsi Tukholma

Wescott Wild Guess ‘Kess’ PU2 vasert


Tyylikkäästi MVA-arvon saivat:

FIN MVA M. Attitude Dude ‘Buddy’   

FIN MVA M. Amazing Graze ‘Pamir

DK MVA M. Huckleberry Finn ‘Yatzy’



LUONNETESTATUT:

M. Amazing Graze ‘Pamir187 pistettä, laukausvarma

M. Attitude Duden ‘Buddy’ 156 pistettä, laukausvarma.

Sitten vain kohti uusia seikkailuja vuodella 2010..  ;o)

lauantai, 28. maaliskuu 2009

Results and birthdays..

Yatzy had a great day in Malmö international show on Saturday the 21st. He became 2. best male with res-CACIB! Wonderful! Big big congrats for Marianne and Yatzy!!

foto Martina Bejram

On the same day had Remy his fourth bithday.

foto EL

foto EL

Congratulations for sister Riffi, brother Pixi as well as for the great mum Skipi! Nauru

perjantai, 20. maaliskuu 2009

Show in Tampere..

Just ennen uutta viikonloppua ehdin hoppuisen viikon jälkeen sujauttaa tänne hauskasta Tampere-päivästä. Eli viime lauantaina 14.3. esiintyivät Kess ja Helga Tampereen kansainvälisessä näyttelyssä tuomari Marion Hopkinsonille. Huolellisella ja tyylikkäällä esiintymisellä voitti Kess luokkansa, sai erinomaisen ja sijoittui parasuros-luokassa neljänneksi vara-sert-nauhan kera! Loistavaa!! Hurjasti onnea Tiina ja Kess!! Nauru

Helga teki yllärikarvanpudotuksen ja esiintyi "hieman normaalia siloisemmassa kunnossa". Silmänisku  Carinan kipeytyneen nilkan vuoksi, pääsin Helgan kanssa kehäharjoituksiin. Se oli hauskaa! Kehään astuessamme Helga hieman ihmetteli, mihin se äippä jäi, sitt keskittyi työskentelyyn tosi nätisti. Tuloksena erinomainen ja oikein hyvä arvostelu. Hymy

Just little before becoming weekend I quickly go back to last Saturday about a very fun day in an international show in Tampere where Kess and Helga were posing for the judge Mrs Marion Hopkins. With careful concentration and stylish showing won Kess his class with exellent and was finally fourth best male with res-cc! Great! Huge congratulations Tiina and Kess!!

Helga made a quick and sudden coatdropping and were shown a bit more smooth as usually.. Silmänisku Because of Carina's sore ankle, I had a little training in a ring with Helga. That was so much fun! When entering the ring, Helga first was a bit puzzled about her mummy not being with, but then concentrated nicely to work with me. Result for that was exellent with very nice judgement. Hymy

torstai, 26. helmikuu 2009

Noddyn 5 veet, Noddy's five year olds

Sunnuntaina 22.2. täyttivät Noddyn pennut 5 vuotta. Paaaaaljon onnea Vida, Juni, Pamir, Noriko, Igi ja Buddy!! Nauru Tässä kuvamuistoja hupaisalta pentuajalta keväällä 2004.

On the 22th of Feb had Noddy's puppies their five year old birthday. Happy birthday Vida, Juni, Pamir, Noriko, Igi and Buddy!! Nauru Here are some pic's from the happy puppytime in spring 2004.

  

lauantai, 21. helmikuu 2009

Results..

On the 7th of February were Yatzy and Bell judged by Tuula-Maija Tammelin in Sorö DK. Yatzy got excellent, was second best male with club cc. Bell won the junior class, got excellent and became Junior Winner! Congratulations Marianne and Yatzy, Martina and Bell! Nauru

On the 8th of Feb competed Vega and Kaisa, Hupi and Johanna and Onni and Julia in Janakkala in obedience. Vega won the third class with 276 points, first price, Hupi got 250 points, second price and Onni got 248,5 points, second price. Nana's roommate, Kit, competed in fourth class aswell with Hanna with points 277, first price, second in class. Well done you all! Cool 

 On the 15th of February won Bell Junior class in Fredericia, Denmark and became second best bitch with the CC!! Huge congrats Martina and Bell! Nauru